Nordnet

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Irtisanomisen lopputulema


Pari vuotta kestänyt pitkä, jaajoittain helvetillinenkin, prosessi minun ja muiden kollegoitteni osalta ontullut päätökseensä. Kiitos postin, muut ennättivät saada päätöksensä ensin ja sain henkistä aikaa valmistautua häviöön. Kyllä, me kaikki hävisimme. Hieman oudolta kuulostaa oikeuden päätös, ja osa päätöksen saaneista aikoo valittaa ylemmäs, mutta itse en enää jaksa. 2 vuotta on kulunut, olen päässyt sekä henkisesti että fyysisesti koko työpaikasta eroon enkä aio ryhtyä samaan ”paskamankeliin” uudelleen.

Mitä oikeus sitten päätti?
  • on ok luoda uusia työtehtäviä yt-neuvotteluiden aikana
  • on ok, ettei ko. työpaikkoja haettaessa esitetä asianmukaista työpaikkailmoitusta, jossa kävisi ilmi sellaiset asiat, jotka tulevat esille vasta oikeusprosessissa
  • on ok, ettei uusiin työtehtäviin oteta irtisanottuja henkilöitä, vaikka heillä on työpaikkailmoituksessa mainittu pätevyys siihen (tästä oikeus antoi moitteita, mutta siihen se jäikin)
  • se, että itse olin tehnyt jo vastaavanlaista tehtävää, määriteltiin vähäiseksi, vaikka tehtävään valittiin henkilö, jolla ei ollut minkäänlaista kokemusta tehtävästä, ja joka lisäksi oli määräaikaisessa työsuhteessa
  • minun olisi pitänyt ottaa vastaan työnantajan tarjoama ei-koulutustani vastaava tehtävä, jossa palkka olisi tippunut 1.500€/kk 
  • on myös ok, että työnantaja voi palkata työvelvoitteen aikana sijaisen minun sijastani tekemään työtä, jonka minäkin olisin voinut tehdä
  • oikeus päätti, että maksan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja hieman päälle 1.000€


Päätöstä lukiessani olin täysin sanaton. Niin olivat muutkin. Meille hehkutettiin prosessin alkaessa, miten tämä olisi ”varma nakki” ja kuitenkin näin kävi. Iso yritys voi jyrätä pienet. Päätin niellä tappioni ja maksoin kiltisti oikeudenkäynnin käsittelykulut, jotta saan asian pois mielestäni samantien. Mutta eihän se niin mennyt... Seuraavaksi alkoi kiista lakimiehen kanssa vastapuolen oikeudenkäyntikuluista.

Kun aloitimme parin muun kanssa oikeusprosessin, meille kerrottiin, ettei meille tule muita kuluja kuin tuo oikeudenkäynnin käsittelykulut, 250€. Kaikki muu menisi vakuutuksista. Yhdelle valittajista lakimies ilmoitti, että joudumme itse maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Porukalla haukoimme happea, eihän tämä näin voi mennä! Miksi maksamme liiton jäsenmaksua? Pitäisihän siellä olla oikeusturvavakuutus! Kirjoitin harvinaisen kipakan sähköpostin lakimiehelle, joka lopulta vastasi, että hän selvittää menisikö maksut vakuutuksesta. Omavastuu on jokatapauksessa 15%. Lakimies kertoi pläränneensä päätökseni ja kehotti lukemaan päätöksen tarkasti: onko kaikki mennyt kuten piti.

Tässä kohtaa meinasi itseltä mennä viimeisinkin itsehillinnän ripe. Liiton lakimies on ollut yksi iso vitsi alusta alkaen. Kun teimme ensimmäistä valitustamme, emme osanneet kyseenalaistaa lakimiehen toimintatapaa. Kaikki tapahtui sähköpostin välityksellä. Ensimmäistä valitustani (vai lausuntoa?) tehdessäni, jouduin lopulta pommittamaan lakimiestä, koska deadline oli lähestymässä ja lakimiehestä ei kuulunut mitään. Puoli tuntia ennen määräajan umpeutumista, sain sähköpostin, jossa oli valitukseni, jonka a.) minä olin kirjoittanut ja b.) lakimies ainoastaan lisännyt lakipykälät. Mietin jo tuossa kohtaa menikö kaikki nyt ihan niin kuin olisi pitänyt? En saanut kysymyksiini vastauksia missään vaiheessa ja tuntui, että tästä ensimmäisestä vastineesta jäi uupumaan paljon. Mielestäni se olisi voinut olla napakampikin, etenkin, kun työnantajataho iski lokaa niskaani sen minkä ehti.

Kun toinen lausunto piti tehdä, sekin oli jälleen itsekirjoittamani ”raakile”, johon lakimies ainoastaan liitti lakipykälät. Tässä kohtaa selvisi, että olisimme voineet myös syyttää entistä työnantajaa syrjinnästä (olimme kaikki 3-kymppisiä perheenäitejä), mutta tuo valitusaika oli mennyt umpeen jo aikoja sitten. Ei pahoittelua, ei mitään. Mietin kysynkö jo toista lakimiestä, mutta koska aika oli aina niin vähissä, en vaihtanut, ja kun muut valittajat myöskin päättivät jatkaa työskentelyä tämän kanssa, niin päätin minäkin. Ehkä lopputulos olisi ollut erilainen, jos olisimme vaatineet toista henkilöä tämän tilalle? Ehkä, tai ehkä ei. Eniten kuitenkin harmittaa koko prosessissa se, että lakimies panttasi tietoja, muutakin kuin tämä syrjintään liittyvän kysymyksen, ja yhteistyö muutenkin takkusi.  Ja mitä? Nytkö minun pitää tarkastella päätöksestäni onko kaikki mennyt ok? Eikö se ole hänen tehtävänsä?

Henkisesti olen varautunut olemaan tuo reilun tonnin verran köyhempi. Olen lompakko levällään, kunhan vain pääsen eroon koko jutusta. Sitten odottelen, että valitusaika menee umpeen, enkä oikein näe syytä miksi entinen työantaja valittaisi asiasta, ja vaihdan liittoa. Maksan törkeän hintaista jäsenmaksua ja vastine sille on tämä?

Mitä sitten ajattelen entisestä työnantajastani?

No, minähän uskon Karman lakiin. Ensinnäkin kuulin, että entinen esimieheni on sairastunut uudelleen syöpään, joka tällä kertaa on myös levinnyt. Häntä kohtaan en tunne mitään. Enkä kyllä toivokaan hänelle mitään hyvää, vaikken myöskään pahaa. Toiseksi kuulin, että entinen työnantaja joutuu lakkauttamaan yhden osaston täysin, koska he eivät saa rekrytoitua väkeä. Talosta marssi ulos toistakymmentä yhden pienen alan erityisosaajaa, ja koska tuolla alalla piirit ovat pienet, työnantajan maine on kiirinyt. Kukaan ei halua ottaa vastaan työtä tältä työnantajalta. Sen sijaan nämä erityisosaajat ovat laittaneet oman yrityksen pystyyn, jolla kuulemma menee todella hyvin. Ihan mahtavaa.

Itse nukun yöni hyvin, elämässä on kaikki hyvin ja se riittää. Tämä oli tällainen ”keissi” ja toista kertaa en tähän ryhtyisi.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Huhtikuun kuukausikatsaus


Aloitin huhtikuussa työt uudessa työpaikassa, ja luulin, että joudun odottamaan ensimmäistä palkkaa kaksi kuukautta, mutta tässä työssä olikin onnekseni toisenlaiset kuviot. Olen tehnyt ylimääräisiä tunteja jo sisään, mutta saan ns. peruspalkkaa seuraavat 2 kk ja kolmannella kk:lla tarkastellaan todelliset työtunnit. Työni sijainnin takia jouduin lyömään rahastojani ”lihoiksi” auton hankkimisen takia sekä ottamaan sijoituksista rahaa alku kuun elämiseen (yhteensä 5.525,18€), mutta tätä eroa sain kavennettua palkkani avulla. Muutoin tämä kuukausi on eletty todella niukasti, vaikkakin juniorin syntymäpäiviä tuli juhlittua.

VARAT €
31.3.18
30.4.18
Muutos
Osakkeet
13.217,68
13.478,04
+ 260,36
Indeksirahastot
5.998,44
665,00
- 5.333,44
Hätävara-tili
0,00
1.330,00
+ 1330,00
Yhteensä
19.216,12
15.473,04
- 3.743,08
VELAT €


Asuntolaina
69.643,30
69.115,42
+ 527,88

Tulot huhtikuu:  3.465,50€ Tulot koostuvat palkasta, osingoista, lapsilisistä, elatusmaksusta sekä 2 vkon ansiosidonnaisesta. Osinkojen osuus oli 68,93€.

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:
Asuntolaina
580,37€
Piha 32,63€
Taloon liittyvät kulut
300€
Bensa 142,67€
Puhelin (oma + lasten) 
58,88€
Lapsen syntymäpäivälahja 29,95€
Ruoka- ja päivittäistavarat 
372,31€
Auto 5.000€
Ammattiliiton jäsen- ja vuosimaksu
48,50€

Laskutili
500€

Yhteensä
1.860,06€
5.205,25€

Sijoitukset
Lapset
30,00
Superrahasto Suomi
15,00
Superrahasto Ruotsi
15,00
Osakkeet
0,00
Seligson Top 25 Brands
0,00
Yhteensä
0,00€


tiistai 1. toukokuuta 2018

40.000 euron unelma


Nykyisen parisuhteeni aikana autokatoksessamme on ollut jos jonkinlaista autoa. Ensimmäinen mieheni ”ratsu”, johon pääsin tutustumaan, oli 90-luvun vihreäsävytteinen, umpiruosteinen romukasa, joka alkoi olla elämänsä loppusuoralla sen vaihduttua 10.000 euron kärryyn. 10.000 euron autot ovatkin olleet se ”tyypillisin” näky meillä siitä syystä, että ko. arvoiset autot ovat vielä olleet siinä kunnossa, etteivät ne vaadi kovin suuria remppoja, ajokilometrejä on runsaasti jäljellä eikä arvo enää tipu yhtä radikaalisti kuin jos ostaisi upouuden kärryn. Nyt olen puolisen vuotta kuunnellut mieheni haaveilua uudesta autosta. Kuvittelin mieheni vain haaveilevan, mutta haaveista tulikin totta.
 
Kun tavallinen perusduunari päättää ostaa 40.000 euron arvoisen auton, mikä on motiivi siihen? Miksi laittaa lihoiksi kaikki osakkeet ja säästöt yhden auton takia? Mitä lisäarvoa noin kallis auto tuo? Näitä kysymyksiä olen pallotellut päässäni viime viikot. En ymmärrä mieheni ostosta, vaikka myönnän toki, että auto on upea, mutta tuolla rahasummalla mieheni olisi päässyt eroon kokonaan asuntolainastaan tai saanut osingot, joita me muut osakesijoittajat olemme koko kevään ajan odottaneet. Mieheni ei ehtinyt niihin mukaan autokuumeeltaan. Osan osakkeista hän möi jopa tappiolla auton saadakseen.


Myönnän, että joskus olen aavistuksen hävennyt jäähallilla, kun muilla on hienoja autoja, ja itse olen lainannut isäni ikivanhaa Hyundaita viedäkseni poikani treeneihin, mutta toisaalta, mitä hemmetin väliä? Katsovatko muut vanhemmat minua vastedes jäähallilla toisin, jos ajankin mieheni autolla hallille? Tuskin. Mietin lähinnä miltä oma mieheni näyttääkään tuota kaunista autoa ajaessaan: feikkicrocsit jalassaan, paskaiset collegehousut ja collegepaita päällään ja tuubihuivi ”pipona”. Kontrasti on suuri siihen, että vastaavanlaisia autoja ajavat virkamiehet puku päällään.

Ajokokemus voisi olla yksi peruste noin kalliiseen hankintaan, mutta jos ajaa ainoastaan työmatkat, onko sillä loppujen lopuksi väliä millaisella kotterolla sitä porskuttaa?

Minkä arvoinen auto Sinulla on? Voisitko kuvitella myyväsi kaikki sijoituksesi ostaaksesi 40.000 euron auton? Mitä lisäarvoa kallis auto ihmiselle tuo?